Toimitusjohtajan joulutervehdys

Hyvä asiakkaamme ja yhteistyökumppanimme, 

Lähestyvä joulu tarjoaa meille mahdollisuuden pysähtyä ja katsoa taaksepäin kuluneeseen vuoteen 2024. Tämä vuosi on ollut Delfoille merkittävä uudistumisen ja kasvun vuosi. 

Vuoden aikana teimme strategisen päätöksen eriyttää Delfoi Consulting Oy:n omaksi liiketoimintayksikökseen. Tämä askel mahdollisti sen, että voimme nyt keskittyä puhtaasti ydinosaamiseemme: kehitämme ja tarjoamme maailman johtavaa tuotannonsuunnittelujärjestelmää, Delfoi Planner -ratkaisua niin teollisuuteen kuin terveydenhuoltoon. Keskittyminen ohjelmistoliiketoimintaan luo edellytykset yrityksemme kasvulle ja innovaatioille. 

Olemme ylpeitä siitä, että ohjelmistoliiketoimintamme on kehittynyt voimakkaasti. Kuluneena vuonna jo 80 % kasvusta tuli kansainvälisiltä asiakkailtamme. Kansainvälinen kasvu on meille tärkeää, ja olemme panostaneet erityisesti yhteistyöhön merkittävien kansainvälisten kumppaneiden, kuten Oraclen ja SAP’in, kanssa eri markkina-alueilla. Kannattava kasvu on mahdollistanut voimakkaan panostuksen tuotekehitykseen, joka hyödyttää myös olemassa olevia asiakkaitamme koti- ja ulkomailla. 

Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta – asiakkaitamme luottamuksesta, kumppaneitamme yhteistyöstä kasvun mahdollistamiseksi ja henkilöstöämme omistautumisesta, joka vie meitä kohti yhteistä menestystä. 

Toivotan teille kaikille rauhallista joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2025!

Odotamme innolla tulevaa vuotta ja uusia mahdollisuuksia kasvaa ja kehittyä yhdessä teidän kanssanne. 

Lämmöllä, 
Raimo Puro 
Delfoi Oy 

Jaa sisältö